Olen toiminut 40 vuotta kenkäkauppiaana, viimeksi muutaman vuoden toimialajärjestön toimitusjohtajana, nyt pirteä 70+ eläkeläinen ja hattulalainen vuodesta 2019. Yrittäjyys ja edunvalvonta ovat olleet ja ovat sydäntäni lähellä. Suomen Yrittäjissä olen ollut mukana paikallis- ja aluetasolta keskusjärjestön hallitukseen asti. Omaan myös hyvin laajan vaikuttajaverkoston.
Toimin aktiivisesti Hattulan Kokoomuksen puheenjohtajana. Lisäksi toimin vapaaehtoistyössä sekä olen rahastonhoitajana useissa eri yhdistyksissä. Toimin myös nuorten parissa kalastukseen liittyen Fisuun Hämeenlinna ry:ssä.
Olen Hattulan kunnan varavaltuutettu, Koulutuskuntayhtymä Tavastian tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja TyöHäme Hämeenlinnan kaupunginhallituksen työllisyysjaoston jäsen.
Hattula, onnellisten ihmisten pesä. Yrittäjämyönteinen ajattelu läpi koko virkakunnan ja luottamushenkilöiden, toisiamme kuunnellen ja kunnioittaen. Mitä enemmän yrittäjyyttä sitä enemmän mahdollisuuksia hyvinvoinnin lisäämiseen.
Soita 040 516 1918, niin kerron lisää.