Lauri Siukola

Olen 38-vuotias diplomi-insinööri ja yrittäjä. Olen syntyperäinen hattulalainen. Aikanaan Parolan lukio antoi hyvän koulutuksellisen pohjan, jonka avulla pääsin korkeakouluun ja kansainväliselle teollisuusuralle. Nyt olemme asettuneet perheeni kanssa takaisin sukutilallemme Hattulaan. Perheeseeni kuuluu vaimoni lisäksi kaksi pikkupoikaa ja koira. Olen 38-vuotias diplomi-insinööri ja yrittäjä. Olen syntyperäinen hattulalainen. Aikanaan Parolan lukio antoi hyvän koulutuksellisen pohjan, jonka avulla pääsin korkeakouluun ja kansainväliselle teollisuusuralle. Nyt olemme asettuneet perheeni kanssa takaisin sukutilallemme Hattulaan. Perheeseeni kuuluu vaimoni lisäksi kaksi pikkupoikaa ja koira. 

Työskentelen suunnittelupäällikkönä puolustusvälineteollisuudessa. Työssäni vastaan Patria Landin ajoneuvojen sähkö- ja ohjelmistosuunnittelusta. Päätoimen lisäksi olen mukana useassa yrityksessä, joista minulle tärkein on Hämeenlinnassa ja Hattulassa toimiva polkupyörähuoltoyritys Racebike.fi. Olen koko ikäni ollut innokas pyöräilijä ja myös kilpaillut aktiivisesti maasto- ja maantiepyöräilyssä. Yritykseni myy ja huoltaa sähkö- ja tavallisia polkupyöriä. Tavoitteeni on kohdentaa palveluja vanhainkotien kuntoutuspyöriin ja työsuhdepyöriin. Näillä voidaan parantaa ihmisten elämänlaatua, terveyttä, kuntoa ja pienentää liikkumisen hiilijalanjälkeä. 

Kunnanvaltuutettuna haluan edistää yrittämisen edellytyksiä. Myös toimiva ja tehokas sivistystoimi ja varhaiskasvatus ovat minulle tärkeitä. Hattulassa on ollut turbulenssia 2017-2021 kaudella. Vaikeiden muutosten jälkeen Hattulassa on nyt hyvä mahdollisuus mennä eteenpäin ja kehittyä.