Hattulan Kokoomuksen sitoutumaton kuntavaaliehdokas 2021
Olen 56-vuotias sotilaseläkkeellä (kapt. evp.) oleva leski Hattulasta. Perheessäni on kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta. Muutin Hattulaan toissa keväänä Hämeenlinnasta. Asun yksin Männistön upealla asuinalueella Lehijärven ja Armijärven välissä mahtavien naapureiden ympäröimänä. Harrastuksiini kuuluvat mm. moottoripyöräily, mökkeily ja sienestys.
Koko sotilasurani sain palvella Hattulan Panssariprikaatissa (1985-2017).
- Alku-urallani toimin panssarivaunun ajo-opettajana ja kouluttajana
- Vuodesta 1996 alkaen siirryin Panssariprikaatin Esikuntaan
- Toimin Esikunnan Kansliassa osastoupseerina, Kanslian päällikkönä ja jäin sotilaseläkkeelle Johdon tukisektorin johtajan tehtävästä
- Työtehtäviini kuuluivat mm. viestintä, edustaminen, PR- tehtävät ja maanpuolustustyö (vierailut, messut, paraatit, valatilaisuudet, yhteistyö erilaisten järjestöjen kanssa jne.)
- Sain työtehtävissäni toimia myös yhteistyössä kaupunkien ja kuntien kanssa, joten Hattulan kunnan asiat ovat kiinnostaneet minua jo todella pitkään
Olen myös osakkaana tapahtumajärjestäjäfirmassa, jonka perustimme kahden entisen työkaverini kanssa vuoden 2016 lopussa.
Miten Hattulasta saataisiin kiinnostava ja houkutteleva paikka asua, elää ja yrittää?
Hattulan sijainti Kanta-Hämeen alueella on hyvä, eikä Pirkanmaallekaan meiltä ole pitkä matka.
Kunnan investointien ja infrastruktuurin kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta Hattula kehittyy kuntana. Kun perusasiat saadaan kuntoon, nykyiset kuntalaiset voisivat olla tyytyväisempiä arjen sujumiseen. Samalla lisääntyisi houkuttelevuus muuttaa muualta tänne asumaan.
Jotta saisimme kunnan alueelle lisää asukkaita, kunnan pitäisi tukea ja osoittaa yhteistyötä toimillaan myös alueemme yrittäjille. Tällöin heillä olisi mahdollisuus tarjota töitä nykyisille ja tuleville kuntalaisille. Olen itsekin yrittäjä, joten yrittäjyyteen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ovat minulla hyvin tiedossa.
Tänä poikkeuksellisena aikana olen ilolla seurannut myös kunnan ja erilaisten ryhmien keskusteluketjuja sosiaalisessa mediassa, joissa kehutaan kunnan toimia erilaisten liikuntapaikkojen kunnossapidon ja muidenkin harrastusmahdollisuuksien toteuttajana. Paikallisilla urheiluseuroilla on vireää toimintaa ja myös sitä pitää mielestäni kunnan toimesta tukea.
Mikäli tulisin valituksi kuntavaaleissa, minua kiinnostaisi tuoreena hattulalaisena tuoda mahdollisesti uudenlaista näkökulmaa kunnan asioiden päätöksenteossa. Aikaisempaa poliittista kokemusta minulla ei ole, mutta kunnan asioiden kehittäminen kiinnostaa kovasti. Erityisesti lasten, nuorten ja vanhustenhoidon asiat ovat lähellä sydäntäni, perheitä ja yrittäjiä unohtamatta.
Hattulassa tulee olla hyvä asua, elää ja yrittää